Meidän lauman laiffii

14.3.2011 Viikonloppu vietettiin Aikon kanssa opetellen ihan uutta asennetta kehään. Käsittämättömän hauska kurssi Liedossa siis takana ja alkeet Gerard o'Shean händlerikurssista takataskussa. Nyt vaan treeniitreeniitreenii ja sit me Aikon kanssa unohdetaan laamailu ja pystyynnukkuminen! Nih. Iltaisin ollaan kyl oltu aivan tasarahoja ja allekirjoittaneella pamahti selkä aika jumiin kaikesta ajamisesta ja tää maanantaikin on ollut aika "pelastuarmeijapäivä"... Mutta uskon, että on sen arvoista, paljon asioita opetellaan ja ainakin alku vaikuttaa lupaavalta. Vaikka Aikon piti olla se meidän missi, niin luulen et näillä opeilla Milasta vasta oliskin saanut paljon irti. Se kun tuollainen virtainen smurffi muutenkin. Aiko vasta miettii kun Mila on jo täysillä menossa.

26.2.2011 Hurjat pakkaset olleet menneillä viikoilla sillä seurauksella, että varsinkin sininen koirake (vai hylje, hmm) alkaa hyppiä seinillä ja silmillä. Musta mamba (meidän neideillä uudet nimet: Smurffi ja Neekeri) hoiteli taas juoksunsa vähintään tehokkaasti, kaksi viikkoa ja kaikki takana. Tai no, parempi vielä viikon verran vältellä herraseuraa, ettei joudu teiniäidiksi... Hankalia meidän neidit tulkita, koskapa eivät luonteeltaan muutu juoksujen aikana suuntaan tai toiseen. Toki Mila huolehtii naapuriviihteestä, eli meillä pihalla roihuaa tyttörakkaus ja säälin naapureiden vanhempia, jotka joutuvat selittämään, miksi sininen koira ratsastaa mustalla...Eteländoggien vuosikokous oli ja meni ja onnekseni en päätynyt taaskaan johtokuntahommiin. Ei tällä reissutahdilla vaan riitä virtanen, ei sitten millään tai ei ainakaan mulla. Hyvä, et perheen saa edes arvosanalla 4+ hoidettua. Vuoden äiti-palkinnosta siis kisataan tänäkin vuonna, ihan selvästi.

Koirat on olleet ehjiä pitkään, kopkop! E-vitamiini näyttää olevan hyvä juttu, taidetaan jatkossakin sitä nassututtaa ainakin kuuriluonteisesti. Toisaalta kun samaan aikaan antaa B-vitamiinia, niin onhan se hankalaa olla ihan varma, mikä johtuu mistäkin. Aikon takaliikkeet paranee koko ajan, vielä pitäis saada nastat pyörän alle ja päästä lenkille oikein kunnolla. Mila saa juosta ja hillutella sen, minkä kunto antaa kulloinkin myöden. Sen kanssa en lähde pyöräilemään, kun se ei kuulemma ole polvirikkoiselle koiralle hyvä, vaikka periaatteessa kaikki liikunta hyväksi onkin. Cartrophen auttoi Milaa ihan valtavasti - se on pitkään ollut kivuton vaikka olis mitä hankirallia reikä päässä esmes tunnin vetänyt. Olen iloinen <3

5.1.2011 Uusi vuosi ja uudet kujeet. Milan polveen tuikattiin joulukuussa neljän pistoksen sarja carthropheniä ja hyvin menee taas. Ikä ja sterilisaatio on tehneet tehtävänsä: Milan lempipuuhaa on syöminen ja neitokainen on nykyään enempi valas kuin sutjakka doggi. Säätö siis ruokavalion osalta käynnissä: lihaa vähempi, kasveja, luita ja sisäelimiä enempi ja Aikon kipolta mars matkoihin. Kun lihasmassaa tuolle voisi tulla vielä vaikka lisää, pläskiä vaan ei.

Aiko kävi kuvissa just ennen joulua: B/B ja 1/0. Olen hiukan pettynyt, mutta neiti kasvoi aika paksussa kunnossa, eli seuraava saa olla kuikumpi kasvuvaiheessa. Ja kuvasinhan sen aika nuorena, 1v4kk,  mutta kun takaliikkeet on edelleen mitä on, niin pelkäsin pahinta ja oli pakko käydä oman mielenrauhan vuoksi jo nyt. Mutta ainakaan tuota otusta ei ihan pilalle barffaamalla saanut. Huh.

22.7.2010 Voihan perseen suti ! Milan polvivamma on vasemmassa polvessa kehittänyt melkoisen nivelrikon ja nivelmuutoksia on jo oikeassakin polvessa rtg-kuvien mukaan. Ilmankos ontuili jossain vaiheessa. Olen ihan rikki. Olin niin varma, että Mila jos joku elää pitkän elämän ja nyt polvien rikkonaisuus tuntuu vievän pohjan siltä luulolta. Julmaa, koska koira on muuten ollut terve kuin pukki ja koen, että nivelmuutokset käynnistyivät sen saamasta vammasta polveen. Enkä edes tiedä missä, miten tai milloin Mila polvensa satutti. Sapettaa ihan vietävästi. Nyt alkaa arthroflexin syöttäminen nonstop, cartrophen-pistoksia kokeillaan seuraavaksi ja akupunktiota jatketaan. Ilmoitin Milan myös tutkimukseen, jossa niveliin ruiskutetaan botuliinitoksiinia (Botoxia), kun sen on ihmisillä huomattu vähentävän kipuja ja hidastavan rikon etenemistä. Peukut pystyssä siis, että iso siniseni on joukossamme kivuttomana mahdollisimman pitkään. Jos / kun kivut alkavat vaivata silminnähden päivittäin tai koiran elämänlaatua laskien, on aika lunastaa se lupaus, jonka koiran ottaessaan tulee väkisinkin tehdyksi: päästää irti kun sen aika on :'(

17.6.2010 Taas on käyty näyttelyissä ja ihan kivasti on mennyt. Sanna händläsi Aikon Pöytyällä PJV:ssä parhaaksi junnuksi ja koko näyttelyn neljänneksi parhaaksi koiraksi ! Ja samahko meno jatkui sitten Aptuksessa Hesassa, jossa Aiko oli ainoa tuomarin mielestä ERIn arvoinen mu/ha narttu ja oli siten myös VSP ! No, ettei nesteet nouse päähän liiaksi, niin erikoisnäyttelyssä tuomari heitti Aikoa H.lla. Olikin mun händläämä :D Mut tuomari ei paljoa perustanut mustista muutenkaan, nuorilla koirilla ei hänen mielestään ollut kulmauksia (siis ei kellään, en puhu katkerana vain Aikosta) ja Aikon turkki oli ihan kaamean ruskea. Tai luulin et se oli tuolloin kaamea, mut nyt tiedän, et huonommaksikin voi mennä... Se on ihan haulikolla ammutun näköinen. Reagoi tosi rajusti joihinkin itikan pistoihin. Pistoista tihkui kudosnesteet ihon pinnalle, klimppasi karvat ja koko tukko irtosi... Jättäen kaljuja laikkuja, joissa ihon pintakerros puuttuu. Tosi roisin näköinen eläin... Nyt se on onneksi jo rupeentunut hyvin, eikä uusia puremia ole tullut / koira ole niihin enää noin rajusti reagoinut. Onneksi... Ehkä sen saa kuntoon taas ennenkuin heinäkuun näytttelyt alkaa... Hoppas.

7.5.2010 Wau, jotkut ne vaan osaa ! Soittelin äsken Seat centeriin kun Altea piti yhtenä aamuna vekkulia ääntä (lopetti aikanaan, ei tarvinnut edes purkittaa XD) ja isäntä käski viedä pajalle. No, puhelua yhdistettiin aikansa ja lopulta siihen vastasi viimeisen päälle pirtsakka Tuula Qvick. Oli erittäin hauska, mukava ja avulias ja autuaasti tunnusti, ettei osaa puhelua yhdistää, mutta ottaa soittopyynnön ylös ja sanoi vielä uudelleen nimensä (vissiin jotta palautetta voi antaa, hyvässä tai...) puhelun lopuksi. Näkyi kauas, että mimmi hymyili koko puhelun ajan ja vieläpä aloitti parikin lausetta "tiedätkö mitä Katja"... Aivan mielettömän energisoiva vaikutus moisella, wau !

Parit näyttelytkin on tullut käytyä. Kankaanpäässä Aiko lopetti pentunäyttelyuransa ollen jälleen ROP-pentu, ei huono ! Lahdessa kävi hakemassa Sannan händläämänä EH:n, mutta oli niin tiukkis tuomari, että näytti valiokehään asti, että EH:llä pitää mennä paras narttu kehään (vaikkei kai koskaan EH:lla tarviikaan, oikeasti :S)... Mutta neiti on niin ihuna näyttelyissä, hakee kontaktia ihmisiin (tuomari, händleri, ihan kuka vaan) ja kun häkkiin pääsee, niin sammuu kuin saunalyhty samantein. <3

31.3.2010 Tsihii, nysse sekos. Päätin hakea huvin ja urheilun vuoksi elukkaan (HY/Eläinlääketieteen tiedekunta). Kirjat on tilattu ja hakukokeeseen ilmoittauduttu. En aio panostaa mitenkään hurjasti, ihan tällainen "tikulla jäätä" meininki haun suhteen :D Löysin rantein jne.

Kevät pitäisi allakan mukaan olla jo aikasta pitkällä, mutta edelleen lunta on maassa enemmän kuin mun omiin tarpeisiini...

Käytiin Aikon kanssa pentunäyttelyssäkin Kaapelilla. Lattia oli tavalliseen tapaansa perkeleellisen liukas. Ja meidän kehä oli postimerkin kokoinen ja mattoa oli ehkä ruhtinaalliset 4m (eli kehän diagonaalin verran nipinnapin) juosta edestakaisin. En ole katkera, mutta esmes pomeraanit, vesikoirat ja muut tirrin kokoisen eläimet saivat juosta tuplasti postimerkin kokoisessa kehässä, jossa laidat ja diagonaali oli huolella matotettu. Toki se kehä loppuviimeksi oli myös ryhmä- ja BIS-kehä, mut silti... Oisko norsuosaston, eli rotikat, dogot, hoffit ja doggit voinut laittaa siihen ja tirrit juoksemaan paljaalle lattialle ? Aiko veti kerran lipantyyppiset ja kisakehässä olisi hypännyt matolle, jos olisi saanut. Mutta meni oikein mallikkaasti, ollen ihan vallan ROP-kersa :)

24.2.2010 Mä ja koirat ollaan aika sissejä. Nyt kolmena aamuna peräkkäin ollaan noustu kellon soidessa 5.15 ja tehty tunnin lenkki naapurin Niinan ja koirien Kerttu ja Opri kanssa. Aika sissejä.

En ehkä koskaan opi ymmärtämään ihmisiä, jotka jatkavat jankkaamista ollessaan väärässä ja jäätyään väärässäolemisestaan vielä kiinni. Suorastaan rysän päältä. Ehkä syy siihen, etten yleensä pidä omasta mielipiteestäni kovaa metakkaa. JAan sen kyllä, jos on kuuntelijoita, mutta kilpalaulannan tarve on kohdallani jo taaksejäänyttä elämää. Toivon mukaan minussa puhuu teot, eikä paskanjauhanta...

22.2.2010 Musta mamba pääsis nyt pentukehiin ryhmiksissä ja KVissä, JOS niitä vain olis. No ei ole, eli meillä harjoitellaan käytöstapoja. Ne onkin olleet hiljan vähän kateissa. Luoksetulo takkusi tovin pihalla - säikytys sai pennun tulemaan taas ekasta kutsusta kiitolaukkaa luo. Remmissä pyrkii vetämään ja kiilaamaan - työn alla, korostetusti yksityisremmilenkkejä luvassa. Mutta tapa, jolla haetaan jyviä akanoista ihmisten joukosta saa mut kiukkuiseksi: hyppii päin (paitsi mua), juoksee täyttä laukkaa päin (paitsi mua, jopa Riikan yritti kaataa tässä yks päivä), töniin arsullaan (muakin), nojailee (muakin) ja nirsoilee. Aika samalla kaavalla onneksi sikailee kuin Milakin aikanaan, niin on helppo huomata. Juha hiiltyy kun sanon ihmisille, et mun koirat ihan tahalleen kyl juoksee päin, sori vaan... kuulemma antaa huonon kuvan koiristamme. Mut ne on possuja, yksi isompi ja yksi pienempi ja etsivät tapoja kyykyttää viattomia ihmisiä. Tekeekö se niistä ilkeitä tai pahoja ? Ei. Se on vaan niiden toinen luonto. Tietentahtoen Aikon kohdalla otin pyrkyrin ja luonteikkaan bitchin, koska tässä tapauksessa kolikon kääntöpuoli on hyvät hermot. Ja ne sillä todella on...

Eilen käytiin sunnuntailenkillä ytimessä Riikan, Tankin, Elinan ja Lissun kanssa. Kyllä huomaa, keillä on tapoja ja toisaalta vielä muokkautuvuutta paljon ja kellä ei - kumpaakaan. Aikon panta on mun huomaamatta jäänyt pieneksi ja pitääkin tänään hakea isompi ja silakampi panta, vanha on niin kulmikas ettei oikein kilise kunnolla...

Mila teki taas juoksunsa koko paketin alle kahteen viikkoon. Siis voiko elämä nartun kanssa tosiaan olla näin helppoa. Väkisin mietin, että sen on oltava ainakin osin seuraamus ruokinnasta. Ehkä osin linjoissa on myös helppojuoksuisia narttuja, mut tää on melkein jo liian hyvää ollakseen totta. Varsinkin kun valeraskailukin on puhtaasti fyysistä ollut tähän asti. Tisut vähän roikkuu ja sen mukana koko alalinja ja pedin täytteet saa kyytiä. Mut pehmoleluja ei omita tai hoivata, ei etsitä pesäkoloa joka puun alta jne. Jos ei nisä- ja kohtukasvainriskiä olisi, tuskin tarttis koskaan steriloida. Mut varmaan parin vuoden sisään pitää senkin osalta tehdä päätöksiä - niitä ihan lopullisia.

1.1.2010 Uusi vuosi, uudet kujeet ? Vuosi vaihtui koirien osalta tosi hyvin, olen niin iloinen ja onnellinen, etteivät panikoi ja toisaalta ovat oivallisia vieraskoiria. Ollaan Juhan kanssa jo aiemminkin mietitty, et oikeastaan noi koirat on ISO riski vieraille lapsille. Jos ovat lasten ensi kontakti koiriin ja ovat tollaisia, et makaavat lattialla vaikka ympärillä painittais tai juostais hippaa tai kiljuttais. Antavat lasten halia itseään ja ovat aivan liioitellun rauhallisia. No, mitä vaaraa tuosta, voisi kysyä ? Mutta kun nää lapset sitten menevät samoilla eväillä toisenlaisten koirien luo, niin pelottaa ajatellakin, mitä siitä seuraa. Mila ja Aiko kun totuttavat vähön toisenlaisiin koiriin olemalla niin viilipyttyjä ja halinalleja.

Raketteihin eivät negatiivisesti reagoineet ja täällähän paukkui jo viikko sitten ja paukahtelee edelleen kovin satunnaisesti. Isoimpaan rytkeeseen Mila tuli ensin eteiseen katsomaan raketteja. Nenä ikkunassa se heilutteli häntää ja oli kovin iloisen oloinen koira. Aiko tuli hetken kuluttua perässä ja sammui aika tasan klo 24 eteisen matolle. Vaikka ulkona riehui kolmannen maailmansodan tyyppinen ryske. Pihalla käytiin klo 23 (jytkettä) ja klo 2.30 (hiljentynyt tienoo), eikä koirat noteeranneet jyskettä. Riehuivat ja hoitivat hommat ihan normaalisti. Kuuroja vissiin ?

Uudenvuodenaatto oli aika surullinen ja järkyttävä. Ihminen ottaa ja tappaa entisen naisystävänsä (sitähän sanotaan, että vaikka väkivaltaisessa parisuhteessa on vaarallista olla, niin vielä vaarallisempaa on eron jälkeen), sitten menee Sellon Prismaan, tappaa neljä ihmistä lisää (ja vieläpä hyvin kylmänviileästi, kuin ammattitappaja, ei räiski summanmutikassa, kukaan muu ei haavoitu, mutta kaikki ammutut kuolevat) ja palaa ensimmäisen murhan tapahtumapaikalle ja ampuu itsensä. En voi ikinä ymmärtää, mikseivät ihmiset siirry elämässään eteenpäin vaan täysin haaskaavat oman ja monen sivullisen elämän kun pää ei kestä jätetyksitulemista. Tai arkea tai ihan mitä vaan. Miksi pitää muita tappaa kun oma pää pettää ?

Lunta on ja paljon. Monen vuoden lumisatsi sadellut parin viikon aikana. Ja niin paljon pakkasta, ettei ihan heti sula. Mulla oli ajatuksena, ettei ekalle talvelle Aiko mitään takkia tarvihe, mutta juu kyllä tarvii. Nytkin on 17 astetta pakkasta ! Pihalle ilman takkia, mutta metsäänkin on pakko laittaa mantteli päälle, muuten menee selkä niin jumin, eikä mun sydän kestä katsoa viluista pentua.

19.11.2009 Voi pimeyttä, voi märkyyttä. Mie en kestä !! Koirat onneksi kestää kyllä ja toisaalta ymmärtää, ettei ulkona viitsi kauaa ollakaan. Ollaan käyty riehumassa Mankkaalla Taran kanssa. Siellä on niin aakeeta ja laakeeta, että näkee pimeälläkin kauas. Allakka on töissä ja vapaalla toivottoman täys. Ens viikonloppuna pitäis mennä pentulaumalla Riikkaa moikkaamaan ja näyttää samalla kaikille, miten se remmissäkulkeminen, luoksetulo ja ohitukset saadaan toimimaan oikein alusta asti. Yllättävän haasteellista noi asiat aina joskus on itsellekin, vaikka asian jo periaatteen tasolla tietääkin... Noh, huomenna sitten taas ollaan viisaampia ja etevämpiä. Riikan koira Dii (Taran sisko) on puoltoista viikkoa sitten pyöräyttänyt 8 pentuakin, joita pitäis su mennä nuuskimaan. Onneksi ei ole mitään mahdollisuutta itselleen siitä yhtään ottaa :D Kolme koiraa on jo ihan liikaa mun lihaksille, välillä kaksikin pistää miettimään ajatuksen järkevyyttä. Toistaiseksi olen kuitenkin ollut enemmän kuin tyytyväinen, noista on niin paljon vauhdin lisää toisilleen ja on ehkä joku Milan osaama hyvä tapa on tarttunut Aikoonkin.

5.11.2009 Aiko alkaa olla öisin sisäsiisti ja sillä alkaa olla kuntoa tehdä meidän normilenkki. Eli mä raahustan metsässä 1,5 kilsaa ja koirat painavat hännät suorina pitkin suo-ojia ja varvikoita varmaan pitkälti kolmattakymmenettä... Tarttis vissiin tehdä itselleen jotain ? Jos vaikka aamuisin taistelisi itsensä sen 30 min aikaisemmin sieltä torkkunappulaa painamasta ylös ja kirmaisikin aamulla 45 minuuttia koirat perässä huohottaen metsässä ? Ettei raahustaisi aamuin ja illoin vaan vähän reipastuisi ? Remmilenkeillä samoin ottaisi vartin spurtteja, jolloin koirat ei nuohoa joka tolppaa montaa minuuttia, vaan nuohoavat sitten kun mä palaan raahustukselle. Jos tätä vaikka puol vuotta kokeilisi, niin tulisiko parempi mieli ja kiinteämpi peba ? Ei kai se auta kuin kokeilla. Härkää sarvista !!

16.10.2009 Aika kultaa muistot. Kotona kun asuu aikuinen doggi, niin sitä ihan unohtaa millainen wirtaeläin doggipentu voikaan olla. Mutta kun muistin sosiaalistamisen oleellisen taidon, ollaan käyty Aikon kanssa privana pitkin maita ja mantuja ja siihen on pieni koira sammunut kuin saunalyhty. Yöt se jo nukkuukin tosi hyvin. Jos olisin salama ulosmenossa aamuisin, olisi yötkin sisäsiistit, mut kun en oo, niin on lehdille käyttöä. Kaverikoirien kanssakin olen jo ottanut Aikon mukaan, Taran mielestä se on niin ällö, että haju suojaa sitä enemmän kuin hyvin. Tara kiertää Aikon kaukaa ja Aiko puree Taraakin kintereistä minkä ehtii. Pentuwirtaa ja girl powerii !

14.10.2009 Perhe on kasvanut. Haettiin pitkällisten perhekeskustelujen jälkeen Porista Milan siskontyttö Aiko. Aikon emä on multivoittaja Lady (SD It's our lady) ja isänä keltainen Kreivi (Ritzypal's Dracula). Pikkueläimellä on virtaa kuin pienellä kylällä ja väliin tuntuu, et Mila on ihan helisemässä sen kanssa. Joskus muulloin taas ne on ihan paita ja peppu, lähinnä tietty niin, et Mila kulkee edellä ja Aiko tärkeenä perässä ;D Mutta osaa olla reipas ja avoin pieni doggin alku, mä tykkään kovin ja vaikka lupasin Marikalle (kasvattaja), että keskitytään alkuun ihan vaan näyttelyihin, niin tuosta voisi tullakin pelastuskoira, niin avoluonteiselta ainakin nyt tuntuu...

14.7.2009 Eilen tuli toteutettua vuoden verran suunniteltu juttu ja aikaakin tuli odotettua viisi (!!!) kuukautta. No, hyvää kannattaa odottaa, katso vaikka..tatska siis ja Milan kuvasta / Kuvista. Linkeissä paikka, missä kävin.

12.7.2009 Hups, onpas aikaa ja tapahtumia taas ollut ja mennyt... Toukokuun puolessavälissä vaihdoin työpaikkaa ja kohta puolet koeajasta takana. Erittäin kivaa on ollut, mutta tiesin jo etukäteen mihin menin, ettei ainakaan turhia luuloja ollut ja toisaalta päivähommat on kuitenkin vielä mukavampia, mitä etukäteen osasin odottaa. Aika vaihdokselle oli selvästi ihan kypsä ;P Milan kanssa ollaan puuhasteltu kaikenlaista. Toukokuussa käytiin Roturacessa pinkaisemassa 80 metriä sata lasissa. Tällä kertaa ilma suosi, mutta Mila alkuhötkyilyissään meni alkulinjan yli ja aika sen mukaisesti suht pitkä... Voitti meidän joukkue silti oman jättiluokkansa ja päivä oli ihan mukava. Kaksi Roturacea ehkä kuitenkin yhdelle koirakolle riittää ihan mainiosti, en usko, et ens vuonna tarvihee mennä. Parit näyttelytkin on tullut käytyä, niistä enemmän tuolla meidän harrastukset-osiossa. Suurimmaksi osaksi reissut olleet oikein mukavia, jopa menestyksekkäitä ja varsinkin koiran käytökseen ja omaan osaamiseen kehässä olen ollut ihan tyytyväinen. Perheen kanssa käytiin Saksaakn himpan kiertämässä ja menee se viikko nopsaan autobaanalla ajaessakin. Saldona reissusta firman auton kyljessä skraidu (1700€) ja löydettiin molemmista eturenkaista ruuvitkin. Ne tosin taisivat olla siellä jo ennen reissua, koska toisen eturenkaan paineet olivat reissua edeltävänä iltana ihan poskellaan, eli rengas vuosi varmaan jo silloin.

Agirotukin käytiin pyörähtämässä Milan kanssa. Ja voi elämä sitä menoa. Koira piippasi koko ajan, jos Tara ei ollut ihan vieressä ja kun oli, yritti vääntää painiksi. Aargh. No, ollaan tässä mietitty yhteisiä remmilenkkejä Riikan koirien ja parin muun korjatun kaverin kanssa, jos vaikka mä saisin itsevarmuutta ja Mila taas sitä nöyrtymistä, että mamma vie, min en edes vikise...

Naapuriin muutti kaksi kissaa, Leo ja Nalle. Ragdolleja. Vielä pieniä pörrökasoja (Milan mielestä hurrrrjan kiinnostavia otuksia). Hissuksiin ollaan totutettu kissoja ja koiraa toisiinsa ja sofar ollaan säästytty isommilta järkytyksiltä puolin ja toisin ja otukset on puolirentoja ollessaan samassa tilassa. Kylllä tää tästä.

5.5.2009 Viikko yksinhuoltajana melkein ohi. Juha lähti Wappupäivänä Brysseliin ja siitä se sitten alkoi. Itse olin tiistaista alkaen ollut kipeänä ja torstai (30.4.) oli jo suht kelvollinen päivä. Ehkä rauhallisin Wappu ikinä... Wappupäivänä kunnostettiin ens alkuun tyttöjen ja mun pyörät kesäkuntoon ja ajettiin jätskeille Valintatalolle, parin kilometrin matka. Pyöräily oli pitkästä aikaa oikein kivaa ja päätin, että nyt me aletaan kuulkaas pyöräilemään koirankin kanssa. Tai siis minä alan ;D Tänään on se päivä. Mutta palatakseni viime viikkoon vielä. Menimme perjantaina agilityyn koko jäljellä olevan perheen voimin. BIG mistake, semminkin kun koira on puolet viikosta lähinnä kerännyt kennoihinsa aurinkoenergiaa maaten pihalla. Sehän oli ihan sähköjänis koko koira. Sinkoili iloisena menemään putkia eestaas, puomia eestaas ja lopuksi pinkaisi keinullekin. Keinua ei olla tietenkään ikinä otettu, mutta vauhtiahan olla pitää ! Keinun kääntyessä koira pomppasi alas ja vetäisi vielä yhden putken. Ei siis yrittänytkään singahdella muiden koirakoiden luo, mutta veti rataa innosta pinkeänä. Kouluttajakin naureskeli moiselle sekoilulle, kuulemma hassu koira mulla... really ? Viikonloppuna oli tarkoitus viedä lapset frisöörille, mutta Paula kehitti jostain yhden päivän 38.5 asteen kuumeen, eli mentiin ihan vain Venlan kanssa. Lapsi sai uuden tukan ja on ihan innoissaan käynyt vähän väliä peilaamassa ja pöyhimässä kuontaloaan. Sunnuntai meni ihan siinä sivussa. Oltiin ulkona enemmän kuin sisällä, mutta mitään järkevää ei tokikaan saatu aikaan. Maanantain rauniotreenit passasin, ettei lasten tarvitse kovin myöhään olla yksin kotona. Paula sitten tulikin seiskalta musiikkiteorian tunnilta ja ilmoitti, että se leipaisee 36 muffinssia vielä illan aikana. Kun kolmatta kertaa luokan lapset järjestävät Eevikselle (opettaja) yllätys-synttärit luokassa, jokainen tuo jotain tarjottavaa ja lisäksi ovat kirjoittaneet ja harjoitelleet jonkun näytelmänkin juhlan kunniaksi. Mutta on se Eevis niin ihana opettaja, että kyllä ansaitseekin moisen kunnianosoituksen, joka vuosi. Sääli vain, että tämä on Eeviksen viimeinen vuosi tämän luokan kanssa, koska kolmesta viidennestä luokasta tehdään neljä kuutosluokkaa, eli A-ranskan ja B-saksan lukijoiden luokalta siirretään 7 lasta kultakin muodostettaviin C-venäjänlukijoiden ja D-englanninlukijoiden luokkiin. Jotenkin sitä toivoo, ettei siirto osuisi oman lapsen kohdalle ja toisaalta luottaa, ettei maailma kaatuisi vaikka osuisikin, lapsi kun on enemmän kuin sopeutuvainen. Joskus sitä vain ajattelee, onko niiden sopeutuvien todella aina oltava niitä, jotka joustavat. Mutta kahden viikon päästä nähdään, onko Paula siirrettävien joukossa vai ei. Sitten ei koko loppuperuskouluaikana tarvitsekaan luokkaa vaihtaa.

27.4.2009 voi elämä, mikä viikonloppu !! Suunnitelma oli mennä kasvattajan luo Poriin, olla siellä yötä ja ajaa sunnuntaina muiden kyydillä Vaasaan ja takaisin Poriin. Noh, muutos suunnitelmaan ja kaikki meni aikalailla sviduiksi. Keksittiin hakea Kaapo mukaan Tottijärveltä, tai siis minä ja Mila haetaan Kaapo mukaan ja sitten mennään koko konkkis Vaasaan ja su-iltana palautan Kaapon onnellisesti kotiin. Noh. Haettiin Kaapo joo. Ajettiin Poriin joo ja matka meni oikein mainiosti. Perillä kontti auki ja koirat luvalla ulos (siis Kaapokin odotti kiltisti, että annetaan lupa tulla ulos, vaikken yhtään tiennyt onko tapaa hälle opetettu, että alku meni ihan hyvin). Marikan koirat nosti helvatillisen metelin ja Kaapo sitä säikähti ja juoksi auton taakse, mutta tuli sieltä tosi nopeasti katsomaan aidan takana riehuvaa sakkia, kun Mila meni edellä. Mentiin sitten pihalle talon toiselle puolelle ja siniset matkaajat hoitelivat asiat ja alkoivat iloisesti leikkimään keskenään ja Marikan kanssa päätettiin mennä kaffeen keittoon. Mila ja Kaapo olivat tässä vaiheessa jo käyneet pikapuoliin talossa ja jatkoivat peuhaamista pihalla. Kun tuli sisällemenon aika, Mila tuli ekasta kutsusta ja Kaapo jäi patsastelemaan pihalle. Monenlaisesta kutsusta huolimatta. Ajateltiin Marikan kanssa, että kyllä se sisälle tulee, kun Mila tulee ensin, niin poika seuraa perässä. Noh, pidettiin jäbää silmällä ja kun se katosi pihasta, niin aattelin, että se meni autoon odottamaan, että pääsis takaisin kotiin. Ja mä menin remmin kanssa sitä sitten hakemaan sisälle. Noh, ei ollut koiraa autossa ei, eikä missään muuallakaan. Etsittiin sitä 3h, sitten omistaja tuli sitä etsimään ja lopettivat etsimisen 3 aamuyöllä. Seuraavana aamuna Marikan kanssa sitä taas etsittiin ja sain lähteä yksinäni ajelemaan kohti Vaasaa. Iltapäivällä oli omistaja tullut uudelleen etsimään Kaapoa ja poika oli tullut metsästä, onneksi ihan kunnossa !! Olipa reissu... Vaasassa Mila piti ihme teerenpeliä Leevin ja Gismon kanssa ja tuomari kehui koiran ilmettä. Mila vaan veti liikkeet ihan läskiksi, tuloksen EH ja AVO-luokan kolmonen. Pyh. 

15.4.2009 Huisia !! Milan kuvat tulivat kennelliitosta ja ne oli lausuttu A/A:iksi ja 0/0:iksi, jeejee ja jippii !! 

14.4.2009 Milan tassu alkaa olla jo hyvässä kuosissa. Nahka on kuroutunut kiinni jo ja vain karvojen kasvua odotellaan, jee ! Ens maanantaina alkaakin rauniokausi, eli melko kreivin aikaa tuo parani. Viime viikonloppuna opeteltiinkin sitten kaikenlaista pelastuskoiratoimintaan liittyvää koiramaisuutta ESPYn kevätleirillä Inkoossa. Hirmu kivasti harrastajat otti meidät keltanokkaiset harjoittelemattomat kölliäiset kirjavaan joukkoonsa mukaan, oli kuin olisi kotio tullut. Olin ajatellut jo miten sitä jonkun tanskandogin kanssa ikinä pystyy sukeltamaan palveluskoirien ja niiden etevien kouluttajien sekaan, mutta oli ilo huomata, ettei joukkojen etevyys ollut kenenkään päähän noussut ja me herätettiin aikalailla varmaan säälinkin sekaisia tunteita. Mutta kivaa oli, nakkeja kului ja vaatteet oli kotiin palatessa paksussa ravassa. Saapa nähdä, josko leirin kuvasatoa saisi näillekin sivuille jossain välissä. Opin, ettei reissuun Milalle kannata pakata luita mukaan, ei se niitä jouda/malta syödä, vaan ihan barf-lihapullilla mennään. Ja niitähän menis niin paljon kuin vain viitsii mukana raahata. Muutama muutoksen uusi tuuli puhaltaa tänä keväänä, mutta siitä lisää kun asiat varmistuvat ja loksahtavat enempi kohdilleen ;)

20.3.2009 Selvittiinhän tästä viikosta edes puolikunnialla *huokaa syvään* Juha oli Levillä su-to ja olin sitten innoissani vähän buukkaillut toimintaa ko ajalle... maanantaina oltiin Taran kanssa Viherin koirapuistossa Lukas mukana, tiistaina mentiin Pontusta moikkaamaan Pähkinärinteen koirapuistoon Taran kanssa, keskiviikkona naapurin lapukoiden ja meidän kanssa metsään tuli Mari ja Snowy, torstaina oli agilityn yksityistunti, perjantaina lonkka-, kyynär- ja selkäkuvat Skutilla. Lapsilla on kengät toisella puhki ja toisella liian pienet eli huomenna on vuorossa ankaraa shoppailua. Huh. Jos sunnuntain olis vaan, kaivais napaa ja syljeskelisi kattoon.

15.3.2009 Aika huolella ollaa Milan tassua yritetty hoitaa. Suihkutellaan haavaa pariin otteeseen päivässä ja on aika hauska katsella, kun raavas koira ei kestä katsella haavansa hoitoa, vaan kääntää päätä aika heikkovointisen näköisenä pois. Ei kuitenkaan nyi tassua, eikä kuolaa, mistä päätelen, ettei tassu ole järisyttävän kosketusarka, mutta yritän tietty kuitenkin hyvin hellävaraisesti sitä hoidella. Keksin mä kokeilla suihkutuksessa bidee-suihkuakin vessanpöntön päällä, mutta lopetin kun koira roikkui korva vessanpöntössä pää mahdollisimman alhaalla vessanpöntön vieressä (ettei vaan näe mitään). Mutta reippaasti se aina suihkuun tulee, vaikka taausti tieää, mitä meinaa kun mamma sen sinne komentaa. Jotta oisin kuitenkin kiva tyyppä, niin saa se satunnaisesti nakkia tai lihapullaa suihkutusoperaation jälkeen. Siksi se kai sitkeästi uskaltaa tullakin. 

Olin eilen STD ry:n kokouksessakin ja pakko sanoa, että vaikkei musta ikinä olisi kasvattajaksi (en varmaan yhtään pentua raaskisi myydä, saati synnytykset yms osaisin hoidella, vannomatta tietty paras ;P), niin olisi kyllä pirun kiinnostavaa päästä kärpäseksi kattoon, kun lähtevät tänä ja ens vuonna miettimään PEVISAn ja JTOn päivittämistä. On kuitenkin kyseessä niin raskaasti rodun tulevaisuuteen vaikuttava asia, että olisi hienoa päästä kuikkimaa, miten vakavasti kasvattajat siihen suhtautuvat. Vaikka tietty mulla on jo joku kuva muodostunut niistä kasvattajista, joiden toiminnasta pidän ja joiden työtä arvostan ja sitten niistä muista. Mutta olisi hyvä nähdä, onko mielikuville oikeaa pohjaa ja myös oppia samalla itse rodun jalostuksesta roppakaupalla uutta. Jos vaikka muusaksi joskus ryhtyisi. Muusa on siis vähän kuin oraakkeli, jakelee hyviä neuvoja, muttei itse oikein tee mitään. Mun tulevaisuuden unelma. Joskus sitä ajattelin, että labramuusan virka ois hyvä mulle. Vähän puuhastelisin jotain kevyttutkimusta (siis hyvin epätappotahtista julkaisutoimintaa ja jotain sellaista, mikä itseä kiinnostaisi) ja olisi se kääppä, jolta kyseltäisiin vinkkejä eksperimentteihin ja kokemusta ja osaamista olisi ämpärikaupalla kaikkien vapaasti ammentaa. Jepjep. Aika paljon tuotahan mä City-Labissakin teen, en vaan räpellä PCR:ien, westernien ja muiden otsaa ajan saatossa kovettavien eksperimenttien parissa. Hyvä näin ;D On mulla tutkimusajatuksetkin nostaneet jo päätään, mutta niistä lisää, kun tutkimusajatukseen saadaan Riikan kanssa lihaa luiden päälle.

5.3.2009 Meidän kakara on nyt aikuinen nainen, aika pelottava ajatus. Siis että tuollainen kersa on mukamas jalostuskelpoinen, ikänsä puolesta. Mila, siis ;D Ikää tuli siis 28.2.2009 kokonaiset 2v ! Edellisenä päivänä käytiin sitten Aistissa katsomassa mikä aiheuttaa sen tassun jatkuvan töhnimisen. Koiralta taju kanveesiin ja tassu veitsellä auki. 2 sentin tikkuhan siellä muhi ja olisi varmaan muhinut hamaan maailman tappiin asti, jos ei oltaisi päätetty avata ja katsoa. Operaatio alkoi 10.15 ja kahdeltatoista saatiin mennä noutamaan koiraa. Se oli just saanut herätteen ja kasaili itseään heräämön häkissä ja ulvoi, lauloi, haukkui, vissiin ihan humalassa. Loppupäivän piippaili, vissiin kovanpuoleinen krapula... Antibeet ja tikit.

12.2.2009 YÄÄÄK !!! Gerbiili on kannibaali. Jompikumpi blondeista löytyi raatona terrasta hetki sitten ja kämppikset oli reiluina kavereina syöneet siltä pään, yyyy... Lapset parkuu, eikä ihme. Mä sentään poimin koirankakkapussiin päättömän gerbiilin ja nakkasin roskiin. En ole vielä ilennyt katsoa, kumpi blondi oli se joka söi siskolta pään. Saa nähdä, ryömiikö painajaisissa päättömiä gerbiilejä ja kellä...

10.2.2009 Juoksut alkaa olla jo loppusuoralla, tai tiputtelu on tosi vähäistä jo, niinhän ne sitten alkoi viime tiistaina. Tietty, kun oli tarkoitus mennä agiliitämään keskiviikkona, niin lykkääntyi sitten parilla viikolla ne treenikset. Onneksi on yksityistunnit, niin ei mene koko kurssi sitten ihan puihin vaan saa siirrettyä myöhemmin sovittavaan aikaan.

Eilen pääsin ekaa kertaa ikinä ihan kunnolla häätöhommiin. Oltiin naapurin Niinan ja sen lapukan, Kertun, kanssa metsässä ja siinä niityn reunassa mimmit riekkuivat ja yhtäkkiä tajusin et ei hitto, tossahan pyörii kolme koiraa, mikäs toi yksi oikein on. No, uros-flättihän se, kiertelee Milaa kuin kissa kuumaa puuroa, varmaan lähtenyt Milan sulotuoksujen perään. Omistajaa ei näy mailla halmeilla. No, ohjat käsiin ja purkit esiin. Napakka viskaisu perseelle, säestykseksi "häivy!!" ja sehän lähti kuin mummo lumesta. Taisi säikähtää pahemman kerran. vasta jälkikäteen rupesin funtsimaan, että oishan tuo himokas Milakin saattanut perään lähteä, mutta itse tilanteessa mietin vaan, että "mehän ei mitään flätin ja dogin sekoituksia siedetä, lähes jätkä nostelee !" Ja sehän onneksi aika helpolla lähti. Me sitten vielä lenkkeiltiin reilu tunti ja Mila oli kyllä niin upeesti kuulolla, että ei uskois sillä juoksuja olevankaan... Tänään tuleekin Tara rymyyttämään metsään, katsotaan missä ne korvat silloin on...

3.2.2009 Jaajaa, meitä juoksujen suhteen pidetään vielä jännityksessä, mutta eiköhän pikkuhiljaa ala tapahtumaan... Reva on jo greipin mittaluokkaa ja lupsutus aikamoista. Piti sitten Mila tipattoman tammikuun ;P Tatskaa olen ankarasti pohtinut, kun vaan keksisi millaisen kuvan nakututtaisi nahkaansa. Tai on mulla jo nakuttaja mielessä, sen kanssa pitäisi vaan istua alas suunnittelemaan jotain oikein kivaa Mila-pohjaista puoli-abstraktia juttua. Siitä myöhemmin lisää. Autokin vaihtui. Mondeo kosahti lopullisesti ja nyt on tilalla hiaano 7-paikkainen mazda5. Kyllä lähtee (kuin mummo lumesta, bruuum) ! Milalle on tilattu taakse verkot ja rensselit, niitä odotellessa se aika usein ajomatkan aikana on kivunnut noin 50*50cm kolosta takapenkille ja tökkii mua kuonolla niskaan. Kuriton koira ;D Ei vaan, hellyyden ja läheisyyden kipeä bitch, jota hormoonit heittelee. Pitää vielä se metsään saamaan muita virikkeitä. 

21.1.2009 Edelleen juoksua odotellessa. Merkkailu on jo loppunut, mutta ei vaan ole rättitäti iskenyt paikalle. Mutta lumisade on ja sepäs mukavaa. Tunnin lenkki on kuin huippu-urheilua ja ihan kompensaatioksi onkin tullut läskiäispullia syötyä ihan riittämiin. Tosi lupaavasti alkaa mun uusi elämä, jonka tavoitteena oli saada parit vanhat farkut taas mahtumaan suolia kuristamatta päälle. Kylläkyllä...

14.1.2009 Juoksua pukkaa... Neiti on alkanut merkkaamaan ulkona jokaiselle tolpalle ja risteykseen. Vauhti on siis hiljentynyt huomattavasti remmilenkeillä, metsässä mennään edelleen reikä päässä. Ja hyvä niin, saapa hormonihuuruinen pääkoppa muuta ajateltavaa kuin uljaiden uroiden metsästys. Korvat on päässä taas superhyvin, paitsi remmeillessä. Silloin joko jäädään jäkittämään ihanalle tuoksulle tai vedetään hirven lailla seuraavaa namutuoksua kohden. Ja kun tästä hiukan kovaäänisemmin huomauttaa, niin neidolla on niin loukkaantunut ilme "joojoo, kyl mä kuulen, ei tarvi HUUTAA". Enkä mä edes huuda, oikeesti.

Uusi vuosi vauhtui hauskasti. Koira nenä kiinni lasissa seuraili rakettien pauketta ja häntä heilui kun iso paukku pamahti. Et kai koira voi oikeasti sittenkin nauttia tosta jytkeestä ja värien ilotulituksesta, mene ja tiedä. Ulos toi ainakin kovasti pyrki pauketta katsomaan, mutten todellakaan vienyt. Kai tolla kovuudellakin joku raja sentään on...

Yskää ryskyttää jo öö neljättä (?) viikkoa. Alkaa ketuttamaan, semminkin kun yskänpastillit vetää pakin sekaisin. Mut en mä vaan jaksa rouskuttaa sitä yskää, eikä sitten niin uskalla yskiäkään, kun pakki on huolella sekaisin. Niinhän se vitsi sanoo, että risiiniöljy on paras yskänlääke ;P Ja siis yskä on mulla, ei koiralla, toim huom

31.12.2008 Niin se meinaa vuosi tänään vaihtua. Toivottavasti jytkeestä selvitään tänä vuonna yhtä kevyellä reagoinnilla kuin vuosi sitten. Ajattelin parit nakit jemmailla kämppään ja laittaa Milan niitä etsimään (väsytystä, väsytystä) ja jälkkäriksi parit possunkorvat joistain hyvistä tempuista. Niin tuskin se sitten jaksaa kovin kierroksilla paukkeessa olla. Juha myös lupasi sen juoksuttaa ulkona hyvissä ajoin, jos vaikka säästyisi säikähdykseltä. Papaattejahan on ammuttu jo Tapanista alkaen ja kyllä Mila niihin reagoi. Jää katsomaan siihen suuntaa, mistä pauke kuului, nuuhkii ilmaa ja kuulostelee. Yritän itse olla tosi lugni ja jos koira meinaa jämähtää paikoilleen ihmettelemään, niin temputan / leikitän sitä vähän, että saa muuta ajateltavaa. Täytyy kyllä ihan täysillä panostaa, ettei ala lässyttämään jotain tyhmää, kuten "mikä mahtoi passahtaa, pelästyitkö mamman rekku", tmv.  

26.12.2008

Joulu alkaa olla jo aika pitkällä. Eilen oltiin Idan ja Jojon kanssa metsässä ja kyllä Mila on sika ! Se vääntämällä vääntää Jojoa nurin ja loppumatkasta sillä itsellään on jo häntä ylhäällä ja Jojon häntä taas on melkein mahan alla. Aika Bitch ! Kyllä on niin pyrkyri, ettei mitään tolkkua. kuitenkin on 1,5v Jojoa nuorempi eukko...

Tänään sitten oltiin Suvin ja Taran kanssa koirapuistossa ja oli kyllä Mila paljon nöyrempi, vaikka se Taraakin jurmuuttaa (tai ainakin yrittää) koko ajan. Mutta lopuksi Tara sanoo "Märr ja mörr" ja Mila on sillä siunaamalla jalat kohti jeesusta, kuin sanoen "viiitsi viitsi...". Ja akkojen hännät on samalla tasolla, selän jatkona molemmilla. No, oltiin tunti värjötelty Suvin kanssa puistossa ja päätettiin koirat vapaana ("nehän on jo ihan väsyneitä, kun tunnin ovat juosseet ja painineet") mennä autoille. Neidit sekosivat, kun näkivät aavan metsän ja painoivat sellaistakin rallia pitkin kallioita ja ojia, että oksat pois. Noilla akoilla toi juokseminen on kyllä todellinen intohimo, jos ei jo pakkomielle. En tiedä mitään toista koiraa kuin Tara, joka jaksaa Milan kanssa juosta niin paljon kuin Mila vaan tahtoo.

Syöty ollaan kuin porsaat, kaikki paitsi Mila. Sille jouduin jo hepan jauhelihankin kevyesti paistamaan, kun mikään ei uppoa. Tai maksalaatikko ja kinkku ehkä menisivät, mutta niissä on mun mielestä koiralle himppa liikaa suolaa. Katsotaan, mitä mieltä oon, jos vielä loppiaisena pitää kinkkua ahtaa omaan naamaan...  Taitais olla anoreksia paikallaan, jos meinaa edes verkkareihin ens vuonna mahtua...

2.12.2008

Niin se on joulunalusaika taas. Sateisen kesän (no, kevään, syksyn ja alkutalven myös) jäljiltä olo on enemmän Juhannusta kuin Joulua odottava. Kauhea pentukuume kalvaa ja pakko on vain jarruttaa itseään, vaikka Mila on jo useamman kuukauden pitänyt yllä moitteetonta käytöstä. Kakarahan se vielä on, tuskin ikinä muuttuukaan ylvääksi dogiksi (tai niinkuin me ilkeät, kateelliset panettelijat sanotaan: pystyynkuolleeksi).